Nuoret ja omien tuotteiden lainaaminen
Stoan kirjasto kutsui Kuinoman Taiteiden Yönä esittelemään omien tavaroiden yhteisöllistä lainaamista kirjastoon. Kuinoma tarttui tilaisuuteen. Päätimme hyödyntää tapahtuman pysäyttämällä ihmiset miettimään suhdetta omiin tavaroihinsa ja toiveitaan lainaamisessa.
Ihmisille tarjottiin kahden värisiä PostIt-lappuja. Punaisiin lappuihin piti kirjoittaa hyviä ja hienoja tuotteita, joita haluaisi lainata ystäviltään tai muilta helsinkiläisiltä. Tämä olikin aika helppoa. Kaikille tuli mieleen nopeasti tuotteita, joita olisi mukava joskus kokeilla tai joita tarvitsisi satunnaisesti. Punaiset laput muodostivat siis toiveiden tynnyrin ihmisten tavaratoiveista ja -haluista.
Mutta jotta sai liimata punaisia PostIt-lappuja Kuinoman pöytään, niin piti kirjoittaa myös yksi tuote vihreälle lapulle. Vihreälle lapulle piti kirjoittaa jokin oma tavara, jonka voisi lainata muutamiksi päiviksi jollekin ystävälle tai vieraalle helsinkiläiselle. Punaisten lappujen kanssa monet joutuivatkin ongelmiin. On niin helppoa haluta toisen omaa itselleen, mutta vaikeaa jakaa omiaan muille.

Stoan vieraat olivat pääasiassa nuoria ja nuoria aikuisia. Olikin hienoa päästä pohtimaan suhdetta tavaroihin ja omien tavaroiden lainaamista yläaste- ja lukioikäisten parissa.
Päähavainto oli se, että omien tavaroiden lainaamisen ajatus oli nuorille yllättävän vieras. Koko asian mahdollisuutta alettiin pohtia ennen kuin päästiin varsinaisesti miettimään lainaamiseen sopivia tavaroita.
Mitä nuorempia ihmiset olivat, niin sitä vaikeammalta lainaamisen ajatus näytti tuntuvan. Mistä lienee kysymys? Ilmeisesti lainaaminen tajutaan järkeväksi ja rationaaliseksi toiminnaksi. Järkevä rationaalinen toiminta tulee tutummaksi iän karttuessa. Toisaalta lainaamiseen ymmärretään liittää myös yhteisöllisen velvollisuuden ja vastuullisuuden mielikuva. Iän karttuessa tehdään sellaista mihin sosiaalinen paine ja velvollisuudentunto ajaa. Nuorimmat uskaltavat vähät välittää siitä, mitä kuuluisi tehdä ja toimivat fiilispohjalta.
Hienoja tapauksia kävijöissä oli paljon. Parhaiten on jäänyt mieleen nuori tyttö, joka yritti miettiä mitä lainaisi muille. Lopulta tyttö totesi ettei mitään tavaraa voi kenellekään lainata ja kirjoitti punaiseen PostIt-lappuun "Pikkuveli".
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
