Viherpesukoneessa on ainakin viisi miljoonaa pesuohjelmaa
Kokoomus on valitsemassa yhdeksi eduskuntavaaliensa teemaksi lauseen 'Vihreällä on ainakin viisi miljoonaa sävyä'. Hieno lause, joka varmasti jollain tavalla pitää paikkansa. Sävyjähän on kaikilla asioilla. Yksi omia lempitotuuksiani on sanonta 'Asioihin on kolme näkökulmaa, sinun, minun ja totuus.' Jokaisella on aina omat näkökulmansa, ideansa, ajatuksensa ja sävynsä.
Jyrki Katainen kuitenkin tulkitsee hienoa vaalilausetta oudosti. Kataisen mukaan 'ympäristönsuojelusta on tehty eliitin toimintaa'. Eliitin? Mistä Jyrkille on moinen mielikuva tullut? Onko Jyrki käynyt oikein tutustumassa ympäristöystävällisesti ajatteleviin ihmisiin vai syntyikö ajatus ihan oman porukan ajatuskammiossa?
Kuinoma pyrkii ympäristöystävällisyyteen. Kuinomalla on paljon käyttäjiä, jotka jakavat ympäristöystävällisiä ajatuksia ja elämäntapoja. Monet haluavat tietoisesti vähentää tavaroiden ostamista ja nautiskella siksi asioiden tekemisestä laina- ja vuokratavaroiden avulla.
Me tunnemme näitä Kuinoman ympäristöystävällisesti ajattelevia käyttäjiä. Olemme tavanneet satoja heistä useissa kymmenissä eri yhteyksissä. Eliittiä ei näkynyt! Tavallisia nuoria kaupunkilaisia. Tavallisia keski-ikäisiä pienkaupunkien asukkaita. Jonkinlaisesta kaupunkilaisuudestaan huolimatta erittäin maanläheisiä. Ystävällisiä, rentoja, mukavia. Ei mitään, mistä tulisi mieleen eliitti tai elitismi.
Mitä eliitillä sitten tarkoitetaan?
Eliitti ei tietenkään ole yksiselitteinen termi. Mutta monelle eliitistä tulee varmasti mieleen taloudellisesti hyvin toimeentulevin ja päättävissä asemissa työpaikoillaan oleva osa suomalaisia. Siis Espoo, isot omakotitalot, kaksi henkilöautoa, joista toinen vähän urheillullisempaa mallia tai maastoautomallia. Pomon palkka. Muutama lomamatkat vuodessa. Kuulostaako eliitiltä? Kyllä monen mielestä. Kuulostaako ympäristöystävälliseltä? Tuskin monen mielestä. Miten Jyrki kuitenkin näkee tämän eliitin omineen ympäristönsuojelun? Outoa.
Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun vihreitä arvoja liitetään julkisuudessa käytetyssä retoriikassa eliittiin. Sama alkoin noin vuosi sitten. Itse olen työskennellyt ympäristöystävällisyyden parissa vuodesta 2002. Yhtä kauan olen ollut tekemisissä ympäristöasioissa aktiivisten ihmisten kanssa. Perinteisesti meitä syyllistettiin hörhöiksi. Tai hipeiksi. Tai hippihörhöiksi.
Kuuluvatko hippihörhöt eliittiin? Tuskin monen mielestä. He eivät ole päättävissä asemissa työpaikoillaan. He eivät ole varakkaita. He eivät ole edes keskimääräistä enempää korkeakoulussa istuneita. Samoja ihmisiä sanottiin siis 5 vuotta sitten hippihörhöiksi ja nyt eliitiksi. Kumpia ympäristöystävälliset ihmiset sitten ovat? Koittakaa jo Jyrkit päättää.
Ja oikeastihan totuus ei ole kummassakaan nimittelytermissä. Ympäristöystävälliset ihmiset ovat tavallisia suomalaisia. Niin ollut jo pitkään. Sen on Kuinoman käyttäjien keskuudessa huomannut jo pitkään. Heistä ei siis tarvitse tehdä tavallisia ihmisiä vaalisloganeilla. He ovat sitä ihan itsestään.
Vai tarkoittiko Jyrki eliitillä koulutusta ja oppineisuutta? Nekin usein mielletään eliitin ominaisuuksiksi.
Ehkä Kuinoman ympäristöystävällisimmät aktiivikäyttäjät ovatkin melko koulutettuja ja lukeneet ympäristöasioistakin jotain. Sama varmasti pätee moniin ympäristöystävällisesti toimiviin ihmisiin. Mutta kukapa ei nyky-Suomessa olisi entistä koulutetumpi ja osaavampi? Kokoomus on pitänyt aikaisemmin juuri tätä korkeaa koulutusta Suomen vahvuutena ja tunnuspiirteenä. Suomi on maailman koulutettua eliittiä ja sitä Jyrkin joukot ovat korostaneet. Nyt samaa asiaa käytetäänkin haukkumaterminä. Outoa. Väkisin tulee mieleen eliitti nimittelemässä muita eliitiksi.
Samassa yhteydessä Katainen moitti voimakkaasti ympäristöasioista syyllistämistä. Ympäristöä keskivertoa enemmän rasittavaa ihmistä ei saisi syyllistää. Tämä on totta. Kuinoman käyttäjistä huomaa ettei syyllistäminen ole tarpeellista. Kuinoma saa parhaat käyttäjät ja käyttäkokemukset ilon kautta. Joku tekee jotain kivaa lainaamallaan tai vuokraamallaan tavaralla. Kun toimitaan positiivisten kokemusten parissa, niin syyllistäminen on ajatuksenakin kaukana. Ehkä tätä positiivisten mahdollisuuksien sanomaa tosiaan pitäisi levittää enemmän.
Eli Jyrki teki oikein syyllistäessään syyllistämisestä. Hetkinen. Syyllistää syyllistämisestä. Mikäs logiikka siinä on? Eliitti syyllistää eliittiä syyllistämisestä asiassa, johon eliitti ei ole vielä edes oikeasti perehtynyt.
Suomalainen on ympäristöasioissakin syytön kunnes toisin todistetaan. Lähtökohtaisesti emme siis ole syyllisiä eikä pitäisi olla tarvetta syyllistää ilman asiaan perehtymistä. Mutta oikeudenmukaisin ja objektiivisin perustein havaittu syyllinen on syyllinen ympäristön kuormituksessakin. Silloin sen saa sanoakin ääneen sananvapautta korostavassa Suomessa. On suomalaisten aliarviointia ajatella, että ympäristöasioissa syylliseksi sanottu suomalainen jättäisi elämänsä muuttamatta vain tuon syyllistämisen takia. Kyllä me suomalaiset kritiikkiä kestämme ja osaamme sen jopa huomioida.
Ympäristöasiat tulevat vahvasti politiikkaan. Hienoa. Tätä keskustelua on odotettu pitkään ja nyt siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Muistetaan vain, että jokaisella puolueella on oma näkökulmansa mutta mikään niistä ei ole objektiivinen totuus.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
