Kuukauden lainaaja (joulukuu 2009)
Kuinoman lainaajatarinat kertovat Kuinomasta lainattujen tavaroiden kokemista matkoista tai muista elämyksistä. Samalla tietysti tulee kerrottua niiden lainaajistakin.
Joulukuun lainaajana Timpe.
Mitä lainasit Timpe Kuinomasta?
Varasin itselleni 5mm paksun märkäpuvun.
Miksi halusit lainata märkäpukua?
Menimme kaverin sukulaisten loma-asunnolle Espanjaan. Siellä on purjelautoja ja läheltä saa vuokrattua lainelautojakin. Suunnittelimme siis vesileikkejä ajankuluksi. Vesi on kuitenkin tähän aikaan niin kylmää, että märkäpuku alkaa olla välttämätön eikä meille ollut sellaista.
Oliko sinulle ennestään paljon kokemusta surffauksesta ja märkäpuvuista?
Purjelautaa olen kokeillut Helsingissä. Lainelautailua en ole kokeillut ja se jäi nytkin kokematta. Märkäpukua en ollut aikaisemmin pukenut päälleni.
Toimiko tuo märkäpuku hyvin?
Tavallaan liiankin hyvin. Oltiin purjelautaa kokeilemassa muutamana päivänä. Ilma oli ehkä +15 astetta ja vesi varmaan sitäkin reilusti lämpimämpää. Märkäpuvun kanssa tuli silti älyttmömän kuuma.
Märkäpuvuissa on tosiaan eroja. Ehkä teille olisi ollut joku ohuempi parempi vaihtoehto Välimerelle. Eli kaikki märkäpukujen omistajan vaan rohkeasti lainaamaan omiaan muille, nyt valikoima on Kuinomassa liian suppea. Koetko kuitenkin että märkäpuvun lainaaminen mahdollisti jotain hienoa?
Ilman olisi kyllä purjelautailun kokeilut jääneet väliin. Ja samalla reissulla olisi voinut vähän pitkästyä. Eli ehdottomasti paransi reissua puku, ei se pieni hikoilu puvun sisässä niin paljoa haitannut.
Oliko puvun kanssa ongelmia?
Ei varsinaisesti. Mutta kyllä märkäpuvun pukeminen on yllättävän tuskaista hommaa. On kuin vetäisi liian kireää kuorta nakin päälle. Siinä pitää olla tarkkana ettei hajota pukua tai itseään.
Miten märkäpuvun haku ja palautus sujui omistajan kanssa?
Helppoa. Sovittiin maililla treffit ennnen reissua ja reissun jälkeen.
Oliko varauksen tekeminen Kuinomasta helppoa?
Jep. Ei mitään ongelmia. En ehtinyt kuittamaan tuotetta vastaanotetuksi kun reissulle lähdön kiireet iski päälle märkäpuvun hakemisen jälkeen. Omistaja sitten pyysi vähän myöhemmin tekstarilla luvan tehdä kuittauksen puolestani, joten sekin hoitui joustavasti.
Lainaatko Timpe usein omia tavaroitasi muille?
Ei mulla ole mitään mitä voisin lainailla. Parempi pitää oman tavaran määrä vaan pienenä.
No minkä tuotteen voisit seuraavaksi vuokrata itsellesi joltakin?
Seuraavalle reissulle lähtee lainelauta ja silloin järkkään itseni oikeaa surffausta kokeilemaan.
Mitä mieltä olet yleisesti vuokraamisesta verrattuna tavaroiden ostamiseen?
Fiksua!
Kiitos Timpe haastattelusta. Hyvää lainaus- ja vuokrausvuotta 2010 kaikille!
