Reetta lainasi matkasängyn mummolareissulle (kuukauden lainaaja 12/10)

Kuinoman lainaajatarinat kertovat Kuinomasta lainattujen tavaroiden kokemista matkoista tai muista elämyksistä. Samalla tietysti tulee kerrottua niiden lainaajistakin.

Joulukuun lainaajana Reetta.

Mitä lainasit Reetta Kuinomasta?

Lasten matkasängyn.

Miksi lainasit matkasängyn?

Olimme menossa mummoloihin joulupyhiksi, eikä siellä ole lastensänkyjä. Meillä on vähän alle kaksivuotias poika, joka ei osaa vielä nukkua tavallisessa sängyssä.

Missä päin mummolat sijaitsevat?

Hyvinkäällä ja Orimattilassa.

Onneksi vältyitte siis pitkiltä matkustamisilta. Oliko teillä ennestään paljon kokemusta matkasängyistä?

Ei ollenkaan. Emme ole lapsen syntymän jälkeen reissanneet paljon, ja pienempänä poikamme nukkui vieressämme.

Toimiko sänky hyvin?

Toimi kyllä, ei valittamista.

Oliko mummolareissu jäänyt ilman lainasänkyä kokonaan tekemättä?

Ei olisi. Vaihtoehto vuokraamiselle olisi ollut sängyn osto. Se taas tuntui tyhmältä, koska muita reissuja ei ole lähiaikoina suunnitelmissa, ja melko pian poika kasvaa liian suureksi matkasänkyihin.

Oliko sängyn kanssa mitään ongelmia tai haasteita?

Kokoaminen ja varsinkin pakkaaminen vaati säätöä, kun ohjeita ei ollut. Onnistui silti pienen miettimisen jälkeen.

Miten tuotteen haku ja palautus sujui?

Haku meni hyvin. Palautusta lykättiin kun sängyn omistajat ovat itse matkoilla.

Matkustelevat ihmiset turvautuvatkin usein Kuinoman Kuljetuspalveluun ja Helsingissä voi palautuksen tai noudon hoitaa muutamassa kirjastossakin. Silloin omistajan ja lainaajan aikataulujen ei tarvitse osua kohdilleen vaan joku voi huolehtia tavaroista muutamia päiviä. Mutta oliko varauksen tekeminen Kuinomasta helppoa?

Oli erittäin helppoa.

Lainaatko usein omia tavaroitasi muille?

Enpä juuri. Harvoin on kysyttykään.

Vuokraatko tai lainaatko itsellesi matkastusvälineitä tai lastentarvikkeita vielä joskus?

Voisin hyvinkin lainata, jos tulee vielä tarvetta.

Mitä mieltä olet yleisesti vuokraamisesta verrattuna tavaroiden ostamiseen?

Minusta se on fiksua, jos tavaraa ei tarvitse usein. Rahaa menee vähemmän, eikä roinaa pyöri niin paljon nurkissa.

Kiitos Reetta haastattelusta. Hyvää lainausvuotta 2011 kaikille!